Väestönsuojelu

Suurtehohälytin on merkittävä osa väestönsuojelua

Suurtehohälyttimet

Väestönsuojelu on yksi ammattielektroniikkaa valmistavan Sarco Oy:n toiminta-alueista. Suurtehohälyttimillä hallitaan vaikeita ja monimuotoisiakin alueita. Hälytysääni voidaan suunnata kuuluvaksi vain haluttuihin suuntiin, esimerkiksi syrjäisestä teollisuuslaitoksesta asutustaajamaan päin. Sovellamme modernia tekniikkaa hyvän hyötysuhteen ja äänenlaadun takaamiseksi. Sarcon suurtehohälyttimet ovat ympäristöonnettomuuksissa nopein, tehokkain ja luotettavin tapa tiedottaa uhkaavasta vaarasta. Maasto- olosuhteista riippuen kuuluvuusalueet vaihtelevat 950 metristä jopa 2100 metriin.

Lataa esite

 

 

Laitteisto

Laitteisto on kehitetty yhteistyössä Puolustusvoimien asiantuntijoiden kanssa. Laitteisto on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Hakkuritekniikalla toteutettu vahvistin mahdollistaa hyvän hyötysuhteen ja sitä kautta voimakkaan puheen tuottamisen rajoittamattoman ajan. Laitteisto toimii verkkovirralla ja toiminta on varmistettu akustolla. Hälytysmerkit on esiohjelmoitu ja hälytys voidaan suorittaa paikalliskytkimillä tai kauko-ohjauksella komentopaneelista.

Karttapohjainen ohjaus

Järjestelmää ohjataan Windows-pohjaisella käyttöjärjestelmällä. Ohjelmisto näyttää paikallisen hälytyslaitteiden tilat karttapohjaisella näkymällä ja tarkempi tila osoitetaan eri valikoissa erilaisilla statussymboleilla ja ennalta määritellyillä viesteillä. Karttanäkymästä on helppo hahmottaa laitteiston sijainti esimerkiksi huolto ja päivystys yksikölle hätätilanteessa. Käyttäjäystävällinen ohjelma on saatavilla useina eri kieliversioina ja se on helposti liitettävissä muihin väestönsuojelussa käytettäviin järjestelmiin ja parveluihin. Tarvittaessa hälytys voidaan lähettää järjestelmällä Tetra/ mobiili laitteella alueen valvovalle yksikölle vaikkapa tekstiviestillä.

Hälytysjärjestelmä

Hälytinjärjestelmää voidaan kontrolloida joko paikallisesti tai useasta eri paikasta monella eri medialla asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Hälytys tai puheohjattu hälytys voidaan tehdä esimerkiksi hälytyskeskuksesta, paikalliskeskuksesta, laitteesta itsestään paikallisesti laitetilasta tai vaikkapa mobiilaitteesta.

Kannettavat hälyttimet

Kevyt ja tehokas suurtehohälytin on suunniteltu varoittamaan, hälyttämään ja ohjeistamaan siviili- ja sotilashenkilöstöä joko hälytyssignaalilla tai puheviesteillä. Hyvän äänenlaadun vuoksi laitteisto sopii hyvin myös yleisötilaisuuksien äänentoistoon. Vahvistinyksikkö vahvistaa äänisignaalit, ohjaa kaiuttimia (sireenejä) ja toimii tehonlähteenä paikallisohjauslaitteelle ohjauskaapelin kautta. Vahvistinta voidaan ohjata joko paikallisohjausyksiköllä tai kauko-ohjauksella. Paikallisohjausyksikkö mahdollistaa täyden ohjauksen aina 2 km etäisyydelle. Kauko-ohjausyksikköllä voidaan ohjata (joko radion tai kaapeliyhteydellä) 1 – 5 hälytysyksikköä.

Kannettava vahvistinpaketti on kevyt (7 kg) ja helppo kuljettaa paikkaan, jossa tarvitaan nopeaa varoitusta tai tiedottamista tai ihmisten ohjausta kriisitilanteessa. Paketti on suunnitteltu koviin käyttöolosuhteisiin eri sääolosuhteissa, sekä kestämään kovaa käsittelyä. Kaiuttimet ovat tukevarakenteisia, mutta kuitenkin riittävän kevyitä helposti kannettavaviksi, koska ne ovat valmistettu lasikuidusta ja alumiinista sekä ruostumattomasta teräksestä. Äänikelat ovat nestejäähdytteisiä, jotta saadaan korkea teho minimaalisella lämmityksellä. Tämä mahdollistaa kaiuttimien käytön myös hyvin kuumassa ympäristössä.

Mobiililaitteet

Liikuteltava järjestelmä on myös helppo asentaa ajoneuvoon. Vahvisti asennetaan joko kiiteästi tai erillisellä sovittemella ajoneuvoon,  Ajoneuvokäyttöä varten on saatavilla sitä varten suunnitellut erikoiskaiuttimet. Ajoneuvokaiuttimet voidaan kiinnittää ajoneuvon kattoon  magneettikiinnittimellä tai pylväs kiinnityksellä.